Aurinkoisia päiviä on saatu ihastella maaliskuussa
Hetkeen ei vielä leskenlehti kurkista hangen alta, mutta mahtavien hankien odotetaan sulavan kevään aikana ja koronastakin alamme päästä toivon mukaan eroon. On tullut jälleen aika miettiä tiekokousten järjestämistä, edellisestä saattaa koronan vuoksi olla tavallista pidempi aika.
Mahdollisesti ilman päätöstä kerätyt viime ja/tai edellisvuoden tiemaksut tuodaan tämän kevään kokoukseen hyväksyttäviksi, jolloin niistäkin tulee lainvoimaisia. Tie on tullut hoitaa koronankin aikana ja niistä koituneet laskut on tullut maksaa ajallaan. Päästään pikku hiljaa ajan tasalle.
Päivien pidentyessä kellojakin joudutaan taas kääntämään eteenpäin ja hetken herätään aamuun kilpaa auringon kanssa. Pian se aurinko kuitenkin voittaa, riippuen vähän siitä, missä päin Suomea ollaan 🙂