Tiekokousten aikaa

On tullut jälleen aika miettiä tiekokousten järjestämistä, edellisestä saattaa koronan vuoksi olla tavallista pidempi aika.
Mahdollisesti ilman päätöstä kerätyt viime ja/tai edellisvuoden tiemaksut tuodaan tämän kevään kokoukseen hyväksyttäviksi, jolloin niistäkin tulee lainvoimaisia. Tie on tullut hoitaa koronankin aikana ja niistä koituneet laskut on tullut maksaa ajallaan. Päästään pikku hiljaa ajan tasalle.
Kokous voi myös päättää tiekunnan hallinnon siirtämisestä ulkopuoliselle tieisännöitsijälle. Osakastiedot ja tien käyttö voidaan samalla päivittää sekä yksiköinti tehdä viimeisimmän suosituksen mukaiseksi.