Syksy on ja talvi saapuu

Kellojen veivaaminen on lopullinen niitti talviaikaan siirtymiselle.

Vuodenkierto alkaa lähestyä loppuaan. Teitä lanataan ja sorastetaan talvikuntoon. Koronanaikaisia  ja -jälkeisiä tiekokouksia on vuoden aikana pidetty tai sitten ei. Jos kokouksia ei ole pidetty syystä tai toisesta, nyt on korkea aika laittaa tiekunnan asiat järjestykseen, pitää vaikkapa ylimääräinen kokous ja päättää tiemaksulaskujen ennakkolaskujen lähettämisestä.
Jos tiekunnan pankkitili ammottaa tyhjyyttään ja laskujakin on päässyt erääntymään, on jo kiire! Talvi tekee tuloaan ja tietä pitää muutenkin hoitaa, eikä urakoitsijat sitä tule tekemään, jos edellisetkin laskut ovat maksamatta!
Hoitokunnan tai toimitsijamiehen päätöksellä ylimääräinen kokous voidaan järjestää ja siellä voidaan päättää kassan pikaisesta paikkaamisesta, kevään vuosikokouksessa sitten puidaan asiat tarkemmin ja vahvistetaan ennakkomaksut. Tai jos ehditään ja on resursseja, voidaan tehdä talousarvio ja maksuunpanoluettelo sekä vahvistaa ne samoin tein. Tilanteen mukaan.
Jos edellisestä kokouksesta on päässyt livahtamaan jo yli neljä vuotta, voi kuka tahansa osakas päättää kokouksen koolle kutsumisesta, yksityistielain 61 §:n mukaisesti. Tässäkin asiassa koulutettu tieisännöitsijä voidaan kutsua apuun 🙂

Toivottavasti saamme sopivan lumisen ja pieniä pakkasia pitävän talven, jolloin tietkin pysyvät paremmassa kunnossa. Eikä niitä koko talven kestäviä rospuuttokelejä. Ajelkaahan varovasti!